Opiskeluterveysaseman tiedote

Tiedote Opiskeluterveysaseman palveluista

Opiskeluterveydenhuolto 
 
Terveydenhoito 

Palvelut kuuluvat Oulussa sijaitsevien ammatillisten oppilaitosten niille opiskelijoille, joiden opiskelu on päätoimista, kestää vähintään kaksi kuukautta ja on opintotukeen oikeuttavaa. Oppisopimusopiskelijat eivät kuulu palvelun piiriin, vaan työterveyshuoltoon tai oman alueen hyvinvointikeskuksen palveluiden piiriin. 

 

Ensimmäisen vuoden opiskelijoille tarjotaan aikaa terveystarkastukseen. Voit varata ajan myös itse esim. mielenterveyteen, seksuaaliterveyteen ja ehkäisyyn tai rokotuksiin liittyvissä asioissa. Sinut voidaan tarvittaessa ohjata psykiatriselle sairaanhoitajalle. Työharjoittelussa tartuntavaaraan joutuvat opiskelijat saavat maksutta hepatiitti B-rokotuksen osana kansallista rokotusohjelmaa THL:n ohjeen mukaan. 

 

Ensimmäinen lääkärin terveystarkastukseen liittyvä vastaanottokäynti on ilmainen, ja seuraavilta käynneiltä peritään 18 vuotta täyttäneiltä käyntimaksu 23e. Käyttämättä jätetystä perumattomasta ajasta peritään 18 vuotta täyttäneiltä sakkomaksu 56,70e. Ajan peruminen tulee tehdä viimeistään edeltävänä arkipäivänä. 

Voit olla yhteydessä omaan terveydenhoitajaasi puhelimitse https://pohde.fi/palvelut/opiskeluterveydenhuolto/

 

Sairaanhoito 

Opiskelijoiden sairausasiat hoidetaan terveyskeskuksissa. Kiireellisissä asioissa hakeudu akuuttivastaanotolle, kiireettömissä asioissa varaa aika puhelimitse. 

Äkillisissä, lyhytaikaisissa sairauksissa voit olla omailmoituksella 1–3 päivää pois opiskelu- tai harjoittelupaikastasi. Sairauslomatodistusta voit tarvittaessa pyytää oman alueesi terveyskeskuksesta. 

 

Päivystys 

Ilta-, yö- ja viikonloppupäivystys Oulun seudun yhteispäivystyksessä OYS A1-ovi, Kajaanintie 50, 90220 Oulu. Ennen kuin lähdet päivystykseen soita päivystysapunumeroon 116 117. Henkeä uhkaavissa tilanteissa esim. kova rintakipu, hengitysvaikeus, tajuttomuus, halvausoireet tai kouristelu soita 112. 

 

Päihdepalvelut 

Hakeudu hoitoon hyvinvointikeskuksen ajanvarauksen kautta. Akuuteissa tilanteissa voit hakeutua päihdepäivystykseen ilman ajanvarausta Yrttipellontie 6, 2. krs ma-to klo 8–15.30 ja pe klo 8–14.30. 

 

Suun terveydenhoito 

Varaa aika keskitetystä ajanvarausnumerosta p. 08 6692030 ma-to klo 8–16 ja pe klo 8–15.